torstai 28. heinäkuuta 2016

Arki koiranpennun kanssa

DSC_3988
Ihan rehellisesti sanottuna en ole koskaan tavannut koiranpentua, joka olisi samaan aikaan ärsyttävä, itsepäinen, rohkea ja hullu, mutta samalla niin suloinen ja viattoman oloinen. Hilla on nyt 13 vko ja sen rohkeus alkoi hämmästyttää jo sen saapuessa. Se uskaltaa helposti lähteä kotona pois ihmisten luota, eikä muuten palaa jos joku ei koiraa kutsu. Kiinni saaminen on vaihtelevasti helppoa ja vaikeaa. Joskus Hilla tulee kutsusta luokse, joskus se jää vain tuijottamaan ja lopulta lähtee poispäin. Leluja heittelemällä sen saa helposti luokse ja kiinni, kunhan lelut ovat oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Jos vinkuvaa palkintolelua ei löydy, kelpaa leikkeihin myös kumpparit, erilaiset harjat, kävyt, oksat, Helyn flexi ja maalarinteipistä muodostuneet pallot (jotka se löysi nurmikolta maalauksen jälkeen). Mielikuvistusta siis riittää.

Pari kertaa Hilla on päässyt heinäpellolle ja metsään juoksemaan, mutta niistä en tiedä yhtään sen enempää sillä en ole mukaan lähtenyt (tai päässyt, miten vain). Ihan hyvin on kuitenkin ilmeisesti mennyt, koira saatu kiinni ja väsytettyä niin ettei sitä pariin tuntiin näy kopin ulkopuolella.

Rajusta on muodostunut Hillalla mukava leikkikaveri. Ne touhottavat keskenään vain häkki välissä häiritsemässä. Tassut halkovat ilmaa, kun ne pujahtavat vähän väliä kaverin häkkiin. Hilla ei oikein ymmärrä, että Raju yrittää saada sen häkistä kaikki mielenkiintoiset kapulat leikkiäkseen niillä. Mm. Hillan kuminen puruluu on nyt Rajun omaisuutta sillä se ei pysynyt sitten millään oikealla omistajallaan. Rajulle siitä näytti olevan enemmän iloa, joten se on nyt sitten sen. Muutenkin Raju kaipaisi vähän enemmän aktiviteettejä, onneksi Hilla jaksaa pitää sille seuraa.

Pari kertaa olemme pikkuveljeni kanssa lähteneet lenkille niin, että toisella on Hely, toisella Hilla. Ne lenkit alkavat sujua pikku hiljaa paremmin, kunhan Hely pääsee menemään flexissä edellä. Hillaa tietenkin harmittaa, kun ei pääse kaverin rinnalle juoksemaan ja vetää hullun lailla. Vetämisen vuoksi laitoin sille Helyn vanhat valjaat, jotka osoittautuvat suurin piirtein sopiviksi. Kaulapannan kanssa se onnistuu vain kuristamaan itsensä, jos Hely on lenkillä mukana. Jos teillä on vinkkejä miten vetämisen saa kitkettyä pois, otan ehdotuksia vastaan. Se, että pysähdyn ja odotan koiran ottavan kontaktia minuun, ei kerta kaikkiaan toimi. Hilla pitää vain hihnan kireällä ja kun se kyllästyy, se lähtee vastakkaiseen suuntaan ja kiskoo taas sinne. Myöskään se, että vaihdan aina suuntaa, kun hihna kiristyy, ei toimi. Hilla stoppaa eikä suostu liikkumaan muuta kuin siihen suuntaan mihin oltiin aluksi menossa. Joten olisin erittäin kiitollinen, jos joku keksisi ratkaisun miten tuon puupään saa opetettua kunnon kansalaiseksi!
DSC_4006 Pienien ongelmien lisäksi oli tietenkin vähän suurempikin ongelma. Emme ikinä saaneet varmuudella tietää mikä Hillalle tuli, mutta ainakaan se ei ole enää toistunut eikä toivottavasti enää toistukaan. Koko koira oli täynnä paukuroita, päässä ja jaloissa pahimmat. Viileä suihku ja sylissä rauhoittuminen auttoivat ja paukurat hävisivät pikku hiljaa. Sitten se oli ohi, ei oksentelua, ei edes kyökkimistä. Ei mitään enää sen jälkeen, mikä tietenkin oli vain hyvä juttu. Vanhempani veikkasivat paukuroiden olleen seurauksia jollekin allergialle, esimerkiksi ampiaisen pistolle. Se jäi kuitenkin täydeksi mysteeriksi.

Hillan paperit saapuivat vasta viime viikolla ja meille varmistui silloin Hillan lopullinen syntymäpäivä eli 19.4. Vähän ennen papereiden tuloa kasvattaja myös kertoi, että Hilla sai kuin saikin kennelnimen. Sen olettekin varmasti saaneet selville postauksesta joka tuli jo jokin aika sitten. Eräsuvun Hilla siitä sitten tuli, hieno nimi vai mitä?

Hilla on Helyn tavoin oleellinen osa tätä blogia ja sen kasvua ja kehitystä pääsette blogini kautta seuraamaan. Toivottavasti tulevaisuudessa voin kirjoittaa tämän kovapäisen ajokoiran olevan kova ja tajuttoman hyvä kettukoira. Sitä siltä toivotaan ja me voimme vain odottaa peukut pystyssä minkälaisen ketun ajajan isäni saa siitä koulittua!
DSC_3800 DSC_3792 DSC_3804 
Tähän loppuun vielä Rajusta sen verran, että olette ehkä huomanneetkin sen jääneen vähemmälle huomiolle blogissa. Sen elämä menee kuitenkin samaa viivaa mitä ennenkin ja päivitän taas pian senkin kuulumisia. Voisin myös tehdä vähän yhteistyötä isäni kanssa, jotta saataisiin Rajusta kuvia niin, ettei häkki kameran ja koiran välissä häiritsisi. Lähitulevaisuudessa tulossa siis kuulumisia Rajusta :)

4 kommenttia:

  1. Hillalla on sama syntymäpäivä kuin minulla😂😊😙Ja kun Raju oli pentu niin sekin vain veti ja veti mutta vuoden ikäisenä jo lopetti sen😄En sitten tiedä tarvitseeko Hilla vain aikaa😉Ja mua kiinnostaa myös tietää että mitä Rajulle tapahtui!☺Ja siis olen instassa nimellä rajun.matkassa😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, mikä yhteensattuma! Meidän Raju ainakin vetää, koska koulutuksen puute ja se on nyt sen kolme (ja puoli) vuotta. Uskon, että Hilla tarvitsisi koulutusta, mutta olen näissä asioissa vähän avuton. Seuraava postaus on sitten Rajusta :)

      Poista
  2. Hilla on oikeesti vielä niiiiin nulikka, että ei se yksinkertaisesti osaa olla kiskomatta ja riekkumatta, ja maailma on vielä niin ihmeellinen paikka, eli jatka vaan lenkkeilyä, hiljaa hyvää tulee :) jos koiralla on perus ajokoiran ruokahalu, koita motivoida sillä jatkamaan lenkkiä tahtomaasi suuntaan. Tosin ajokeista olen huomannut elämäni aikana sen tosiseikan, että ruoan se kyllä ottaa, mutta eri asia tekeekö silti sitä mitä omistaja haluaa :D

    Meilläkään Väpä ei osannut kulkea toisen koiran kanssa laisinkaan, mutta kyllä se siitä ilman eri koulutuksia asettui uomaansa pikkuhiljaa. Jos Nano saa tallustella kauempana, silloin tuli kiire ohi tai vierelle päästä, mutta piti vaan välttää sitä kilpajuoksua ja kehua nätistä kävelystä, eikä kiljua eitä tai perkelettä. Sen ihmeempää meillä ei ollu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hilla on tosiaan vielä pieni, kaikesta tietämätön, itsepäinen riiviö. Toivottavasti sen päähän tulisi vähän järkeä kasvun myötä niin omakin kärsivällisyys pysyisi kurissa. Ruoka vie tosiaan Hillan huomion samantien, kun se jotain hyvää näkee. Ongelma ei ole siinä, että se kiskoisi väärään suuntaan (paitsi silloin kun pysähdyn), se vain menee eteenpäin kovaa vauhtia.

      Meillä se toisen koiran kanssa kulkeminen ei ole mitenkään tärkeää. Lähinnä kokeilumielessä ja vaihtelun vuoksi kävimme heittämässä pikkulenkin. Hely kun ei yhtään tykkää tuosta vierellä kulkevasta riiviöstä. Mutta ehkä tämä alkaa tästä sujua, pitää vaan yrittää olla kärsivällinen :)

      Poista